
Henkilöauto – palvelut kortilliselle
Ajotaitojen kehittäminen on elämän pituinen matka. Varsinkin ympäristön muuttuessa voi tulla vastaan tilanteita, joissa tarvitsee tukea paikalliselta ammattilaiselta. Oli tarpeesi sitten taskuparkkeeraus tai moottoritielle liittyminen, tältä sivulta löydät valmiita treenipaketteja sekä vapaasti muokattavia kokonaisuuksia tukemaan juuri sinun tarvettasi!
Jos et ole varma, mikä paketti sopii sinulle, asiakaspalvelu auttaa mielellään valinnassa.

Ajoneuvon käsittely ja parkkeeraus
Autolla ajamisen perusta on timanttiset käsittelytaidot. Kun osaat hallita auton eri nopeuksissa ja ymmärrät vaihteiston ja kytkimen toiminnan, pystyt suuntaamaan huomiosi vahvemmin meneillään olevaan liikennetilanteeseen. Joskus on siis hyvä ottaa kertaustunti esimerkiksi ryömittämisen tai mäkilähdön osalta, jonka jälkeen ajaminen liikenteen seassa onnistuu ilman ylimääräistä stressiä
Taajama-ajo
Taajama ajossa tulee ottaa huomioon oman auton tilantarve ja käsittely, liikennejärjestelyt, muut ajoneuvot, kevyt liikenne sekä suunnistaminen opasteiden mukaan. Joskus on hyvä ottaa lisäkertausta asioista joissa juuri itse tarvitsee lisävarmuutta. Alla näet taajama ajon treenipaketit.


Maantieajo
Maantieajossa pääsee hieman rentoutumaan, kun aktiivista muun liikenteen huomiointia ei ole niin paljon. Kasvaneet nopeudet tuovat kuitenkin mukanaan omia haasteita, kuten maantielle tai moottoritielle liittyminen, ohitustilanteet sekä etäisyyksien hallinta muihin kulkijoihin.

Simulaattoriajotunnit
Simulaattoriajotunnit antavat mahdollisuuden harjoitella liikennetilanteita paineettomasti. Jos koet jännitystä jollain osa-alueella, kannattaa sitä käydä harjoittelemassa ensin simulaattorilla jonka jälkeen liikenteessä ajaminen voi tuntua helpommalta.

Omavalintaiset tuntipaketit
Etkö löytänyt itsellesi sopivaa tuntipakettia? Ei hätää, voit aina ostaa haluamasi määrän ajotunteja ja päättää itse niiden sisällön. Voit ilmoittaa tarpeesi jo kassavaiheessa lisäämällä tiedon muistiinpanokenttään. Tällä tavoin kouluttaja näkee haluamasi tuntiaiheet jo etukäteen ja pystyy suunnittelemaan ajotunnit niiden mukaisesti.