fbpx
DSC08770 (1) (1)

Vastine hintakartelliuutisointiin

Epic Autokoulu Oy:n toimipisteet eivät ole olleet osallisena KKV:n tutkimassa hintakartellissa, joka alueellisesti on sijoittunut Itä-Uudenmaan alueelle. Epic Autokoulu Oy on aina painottanut toiminnassaan läpinäkyvyyttä niin hinnoittelun, kuin koko muun toimintansa osalta ja tuomitsee, sekä sanoutuu täysin irti tällaisesta laittomasta, omaa etua tavoittelevasta toiminnasta. Epic Autokoulu Oy:n Porvoon toimipiste on perustettu elokuussa 2016, eikä yhtiö tai sen edustajat ole olleet mukana uutisoiduissa keskustelu- ja koulutustilaisuuksissa, joissa hinnoittelusta on keskusteltu tai sovittu. Ajallisesti nämä laittomat toimet ovat ajoittuneet ajalle ennen Epic Autokoulu Oy:n Porvoon toimipisteen avausta. Lisäksi Epic autokoulu Oy ei ole ennen elokuuta 2016 tai sen jälkeenkään ollut Uudenmaan Autokouluyhdistyksen jäsen tai yhdistyksen hallituksessa, joka on KKV:n mukaan ollut järjestävänä osapuolena kartellihinnoittelua koskevissa tapaamisissa ja keskusteluissa.

Epic Autokoulu Oy on alan eturivin toimija ja nopein kasvuyritys, jonka toiminnan perusta ovat laatu, avoimuus, ympäristöystävällisyys ja asiakaskeskeisyys. Kaikkia yhtiön toimintaa koskevien päätösten lainmukaisuus arvioidaan yhtiön lakimiesten sekä hallituksen toimesta ennen toimeenpanoa ja tarvittaessa Kilpailu- ja kuluttajavirastoa sekä muita viranomaistahoja konsultoidaan. Epic Autokoulu Oy:n varhainen omaksuminen uusien teknologioiden osalta, niiden tuomisen alalle sekä alan kehittyneimmät, 2-DOF-liikealustalla varustetut ajosimulaattorit mahdollistavat kuluttajille kilpailukykyisesti hinnoiteltuja ja oppimistuloksiltaan erinomaisia vaihtoehtoja ajo-oikeuden hankintaan.

KKV:n mukaan Porvoossa syksyllä 2014 aloittaneita uusia autokoulutoimijoita kehotettiin ja jopa painostettiin korottamaan hintojaan, jotta vanhat yrittäjät eivät joutuisi laskemaan omiaan. Hintojen korottamista oli esitetty Uudenmaan autokouluyhdistyksen järjestämissä alueellisissa keskustelu- ja koulutustilaisuuksissa. Ennen vuoden 2014 syksyä Porvoossa oli toiminut vain kolme autokoulua, jotka olivat yhteisellä sopimuksella nostaneet henkilöauton ajokorttiopetuksen hintaa vuoden 2013 tammikuussa 600 eurolla. Epic Autokoulu Oy:n laajentuminen maanlaajuiseksi ketjuksi on ollut osaltaan murtamassa kilpailun puutteesta johtuvaa korkeaa hinnoittelua lisäämällä alan kilpailua ja tarjontaa sekä vaihtoehtoja kuluttajille useilla paikkakunnilla ympäri Suomen.

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006315920.html

Lisätietoja:
Kalle Lahervo
Toimitusjohtaja
+358451583777
kalle.lahervo@epicautokoulu.fi

Yhteydenottopyyntö

Tarvitsetko apua kurssipaketin valinnassa? Haluatko kysyä lisää ilmoittautumisesta, maksutavoista, tai kurssin suorittamisesta? 

Jätä yhteydenottopyyntö, niin palaamme sinulle mahdollisimman pian!

Yhteystietosi
Asiani koskee
Milloin haluaisit, että olemme yhteydessä?

Asiaa liikenneturvallisuudesta: Epic Autokoulun podcastin toinen jakso ulkona nyt🚗 👉🏼

Hae työpaikkaa

Jätä hakemus, niin palaamme sinulle mahdollisimman pian!

Yhteystietosi
Liitä CV / Hakemus