fbpx
Oppimateriaalit-autokouluille

Epic Autokoulu Oy on ostanut Suomen Kelpo Kuski Oy:n liiketoiminnan

Epic Autokoulu Oy ja Suomen Kelpo Kuski Oy ovat tehneet 31.12.2019 liiketoimintakaupan, jonka myötä Suomen Kelpo Kuski Oy:n oppimateriaalituotanto siirtyy Epic Autokoulu Oy:lle. Kaupan myötä Epic Autokoulu Oy vahvistaa osaamistaan kuljettajakoulutusalan opetusmaateriaalituotannossa ja digitaalisten oppimateriaalien julkaisussa sekä levityksessä. Kaupalla on noin 2,5% positiivinen vaikutus Epic Autokoulu Oy:n liikevaihtoon ja yhtiöön siirtyy työskentelemään kolme alansa huippuosaajaa, jotka jatkavat laadukkaiden oppimateriaalipalvelujen tuottamista koko kuljettajakoulutusalalle. Toteutetulla liiketoimintakaupalla ei ole vaikutusta Suomen Kelpo Kuskin nykyisten materiaaliasiakkaiden tuotteiden jakeluun tai hinnoitteluun.

Värikkäästi ja hauskasti teipatuista kouluautoistaan tunnettu Epic Autokoulu Oy on Turkulaislähtöinen ja Suomen suurin kotimaisessa omistuksessa oleva, vuonna 2013 perustettu moderni autokouluketju, joka työllistää toista sataa liikenneopetusalan ammattilaista sekä useita alihankkijoita. Vuositasolla ajokortin Epic Autokoulu Oy:n kautta saa liki kymmenen tuhatta tyytyväistä asiakasta. Yrityksen yhtenä päätehtävänä on kehittää ja modernisoida autokoulualaa pyrkimällä jatkuvasti innovoimalla uusia sekä tehokkaita menetelmiä ja työkaluja laadukkaan liikenneopetuksen tueksi. Epic Autokoulu Oy toimii maanlaajuisesti toiminnan alati laajentuessa. Epic Autokoulu Oy rakentaa selkeää visiota autokoulualan huomisesta ja haluaa olla alan kehityksen kärjessä, niin opetusmenetelmiltään, teknologialtaan kuin myös asiakaskokemuksen luomisessa.

Lisätietoja:
Kalle Lahervo
Toimitusjohtaja
+358451583777
kalle.lahervo@epicautokoulu.fi